torstaina, kesäkuuta 30, 2005

Kangasostoksilla

Tuossa yläpuolella olen lupaillut blogissani käsiteltävän myös ompelua joten nyt pieni annos sitä. Tänään kävin kangasostoksilla ja mukaan lähti pätkät Marimekkoa hameeseen ja kassiin. Arvatkaa kumpi kumpaa varten!

Okei, kukallisesta tulee hame. Kangas ei ehkä ihan suoranaisesti näytä mun tyyliseltä, mutta teki mieli jotain pirteää ja erilaista lomavaatetta. Toivottavasti tunnen oloni siinä mukavaksi ja rennoksi. Muitakin hyviä ehdokkaita oli tarjolla ja saatanpa hakea vielä toisenkin hamepätkän.

Kassikangasta piti päästä heti ompelemaan ja siitä syntyikin oikein onnistunut kesäkassi johon mahtuu mukavasti tavaraakin. Rottinkisangat on ehtaa 70-lukua, äidin narukassista pihistetyt. Kankaasta jäi vielä ainekset pieneen käsilaukkuun jota olisinkin jo ompelemassa jos ei järki laittaisi kelloa katsoessa vastaan. Siis tällä innollahan minä ompelisin sen hameenkin vielä ensi yönä, mutta aamulla on taas sinne t:llä alkavaan harrastuksia haittaavaan paikkaan meno.

Ja jos jatkuva vesisade alkaa v***ttaa, koitan muistaa kurkistaa taskusta pilkistävää hymynaamaa ;o)

Posted by Hello

8 Comments:

At 1/7/05 09:30, Blogger Tiina said...

Ihana kassi!

 
At 1/7/05 09:44, Blogger Stricker said...

Aivan ihana ja hymynääma kyllä piristää murheellisimmankin ja harmaimmankin päivän! Hameen kuvia odotetaan malttamattomana!

 
At 1/7/05 11:03, Blogger miu said...

hiano tätimoonika kassi, eikun kylille heiluttelemaan!

 
At 1/7/05 11:46, Anonymous KristiinaS. said...

Kiva kassi, just mun makuun. Noita kahvoja pitäis saada pihistettyä jostakin. Kaupungilla aina välillä kulkee vanhuksia joilla on niitä narukasseja kahvoineen. Tekis mieli pysäyttää mummot ja tehdä vaihtokauppaa kasseista! Omatekemä uusi kangaskassi / vanhat likaiset narut.

 
At 1/7/05 12:07, Blogger Terhi said...

Oi kun hieno kassi! Ja tuosta kukkakankaasta tulee aivan namuinen hame. :-)

 
At 1/7/05 18:28, Blogger katjanid said...

Kiitos, on se vaan ihana, oli jo käytössä. Ja mahtuu kesäkäsityökin mukaan. Muut ompelut jääkin ensi viikkoon kun suuntaamme viikonloppulomalle, valitettavasti vielä ilman uutta hametta.

 
At 5/7/05 13:20, Anonymous Anonyymi said...

HIeno kassi, tahtoo samanlaisen! Mulla on takapihalla smanlainen ruukku, jossa kasvaa myös yrttejä!
Hauska mielleyhtymä =)

 
At 14/7/05 15:06, Blogger AnneV said...

Vautsivau! Auringonkukka on aina kova sana, vaikka olisi piilotettukin (onhan se auringonkukka, onhan?)

Kristiina: niin kauan asiat on hyvin kun tekee vaan mieli neuvotella mummojen kanssa eikä kolkata niitä...

 

Lähetä kommentti

<< Home