lauantaina, heinäkuuta 30, 2005

Lomatuliaisia

Tulipa piipahdettua lomailemassa Turun seudulla (Hei vaan Terde! Olisin ehdotellut tapaamista jos olisi ollut vähän väljempi aikataulu.). Lankakauppoja tuli kierrettyä vähänlaisesti, en edes etsinyt osoitteita etukäteen, mutta Käsityö-Elisaan törmäsin aivan hotellin nurkilla. Käväisin katsastamassa valikoiman ja ystävällisen palvelun. Langoista etenkin Garnstudion Vivaldi vihreänä houkutti, kun näin samansävyisestä Viennasta neulotun huivin, mutta päätin kuitenkin miettiä ensin sopivan mallin ja tarvittavan määrän enkä vielä langennut. Samoin Pirtin kehräämön (hmm, vai oliko se Virtain Villan…) liukuvärjätyissä villalangoissa oli ihanan syksyisiä värejä ja liikkeessä oli tuosta langasta kiva virkattu ja huovutettu verkkohuivi, voisi kokeilla. Muutakin kivaa olisi ollut, mutta onnistuin kuitenkin poistumaan paikalta ilman ostoksia. Tähän saattoi tosin myötävaikuttaa se seikka, että taidamme vielä loman lopussa käydä Helsingissä ja pääsen Menitan valikoimien ääreen eli ehtiihän sitä vielä.

Naantalin Muumimaailmassa viihdyimme myös, mainio paikka pienemmänkin lapsen kanssa.

Matkalla Kustaviin poikkesimme Askaisissa Louhisaaren linnassa. Täytyy tunnustaa että kahden auton seurueestamme meidän lapsellinen saapui paikalle myöhemmin ja jätti kartanokierroksen väliin, sen sijaan nautimme kahvilan antimista. Sieltä olikin ihan pakko saada pari vyyhtiä ihanan lampaantuoksuista villaa, jota ainakin Nanna oli myös bongannut. Värit olivat toinen toistaan säihkyvämpiä ja valinta oli vaikea. Kirjavan kaveriksi valitsin vihreän kasvivärjätyn ja ajattelin näistä ensin kokeilla yksinkertaisia kirjoneulelapasia.

Noista kirjavista suurin osa oli muuten tosi monivärisiä, joitakin yhden värin eri sävyissä olevia, esim vihreä oli myös, muttei juuri valinnan varaa, liekö sitten menneet kaikki vai oliko juuri ollutkaan?! Niistä tulisi vähän (tai aika paljon) rauhallisempaa pintaa, mutta oli nuo kirjavat niin herkullisen näköisiä! Luulenkin että pidän tuosta pätkävärjätystä eniten vyyhtinä, täytyy asetella se ensin esille ihasteltavaksi.

Reissutyönä oli sitten Roguen hiha, joka edistyi parikymmentä senttiä, enpä ehtinyt sitäkään neuloa kuin vähän autossa istuessa.
Posted by Picasa

1 Comments:

At 30/7/05 18:45, Anonymous Anonyymi said...

Ihanan värisiä lankoja ostit, voih...

 

Lähetä kommentti

<< Home