perjantaina, tammikuuta 20, 2006

Uusi elämä

Tänään olisi ollut mukavasti luonnonvaloa valokuvaukseen, mutta tietenkin muistin ajatella asiaa vasta auringonlaskun jälkeen. Siispä tyydymme salamaan.

Puolet sinivihreästä langasta muuttui seuraavassa elämässään tämän näköiseksi:



Vyyhdin sininen ja valkoinen osa saivat käsittelyn punaisessa liemessä. Tummaa on, enkä tuon väristä raitalankaa varmaan kaupasta ostaisi, mutta enemmän miellyttää silmää kuin ensimmäinen versio. Tässä aloittelin sukan kutomista kärjestä alkaen Ullan ohjeilla.

Langan värinkesto pitäisi testailla kunnolla, että voisi ensimmäisestä värjäyserästä kutoa lahjasukat pikkupojalle, jonka äitiä langan värit saattaisi miellyttää. Mutta eipä olisi kiva yllätys jos talvikenkien kosteudessa hautuisivat sinivihreiksi myös alla olevat sukat ja kengän pohjalliset.

Tällä viikolla tuli myös vähän hamsteroitua merinovillaista Woolia. Ihan vähän vaan, valkoista on kaksi (oli viimeiset), muita yhdet kerät. Ajattelin kyllä hakea vielä kassillisen jotain väriä, kunhan keksin mitä siitä tekisin. Näillä pääsee jo suunnittelemaan.



Ja jos epäilette jo laskutaitojani, niin selvennettäköön, että tuo päälimmäinen kerä ei ole valkoinen vaan harmaa-beige-mikälie-likaisenvärinen.

2 Comments:

At 20/1/06 19:10, Anonymous eeva said...

mistä tuota merinowoolia vielä noin kivoissa väreissä saa? itse en ole törmännyt kuin sellaiseen tummanvihreään.

 
At 20/1/06 20:15, Blogger katjanid said...

Nämä on pikkukaupungin K-kaupasta, ei taida lankahyllyn sisältö kovin nopeasti kiertää. Ja ihan oli normaalihintaisia.

Neulonta-listalla oli juuri puhetta Tapion kaupasta Kauhajoella jossa myös merinoista Woolia jonkin verran jäljellä, myy myös postitse.

 

Lähetä kommentti

<< Home