tiistaina, syyskuuta 20, 2005

Suunnitteluprosessia

Kauniit kiitokset Rogueta kehuneille! Uusia ideoita liikkuu päässä ja yritän vaimentaa omatuntoni äänen joka jaksaa muistuttaa meneillään olevista viimeistelyviikoista. Olenhan mä sentään _jotain_ viimeistellyt. Olen myös pitkästä aikaa ommellut. Korjattavien pino madaltui hieman ja alkukesästä leikatut tytön ulkoiluhousut tein valmiiksi, mahtuivat vielä jalkaankin.

Tyttären neulepuseron mallia olen mietiskellyt pitemmän aikaa. Yhtenä ideana on ollut raglanhihainen palmikkoneule, mutta sopivaa (tai helposti oman mielen mukaiseksi muokattavaa) ohjetta ei ole tullut vastaan. No, jos ei kerran mallia valmiina löydy, kai se on ryhdyttävä suunnittelemaan ja laskeskelemaan itse. Kirjastosta tarttuikin mukaan Elsebeth Lavoldin Viikinkineuleet, jossa on upeita tarkoitukseen sopivia palmikoita.

Sitten pääsin selaamaan viimeisintä Modaa 5/2005, josta löytyi kaunis palmikkoneule -raglanhihoilla- mutta naisten koossa (malli 19). Malli on toteutettu paksusta langasta, joten ajattelin kokeilla pääsisinkö ohuemmalla langalla sopivan kokoiseen tulokseen. Hmm, aika epätoivoinen ajatus, lopputuloksena pitäisi syntyä 2-vuotiaalle käyttökelpoinen vaate… Pikaisten laskutoimitusten jälkeen luulen, ettei se välttämättä ihan metsään mene. Kasvuvaraa saa olla sen verran että menee vielä seuraavanakin talvena. Täältä tilaamani langat eivät saapuneet tämän päivän postissa (minäkö kärsimätön?) joten ehdin vielä tehdä laskelmia ja muutamaan kertaan muuttaa suunnitelmia.

Koska palmikkokuvio tuntui jotenkin niin tutulta, kaivoin vielä esiin Lavoldin kirjan ja siinähän se, selvä Bjärsin kuvio! Ruutupiirroksessa näyttäisi olevan erilaiset symbolit ja yksi lisäys eri rivillä. Mitenkäs ne tekijänoikeudet näissä menikään…

Ihan pienesti ja pienellä uskallan vielä julkilausua erään päässäni liikkuneen ajatuksen: Roguen hihat vois näyttää paremmilta muutamaa kerrosta pidempinä. Hullu mikä hullu.

3 Comments:

At 20/9/05 16:51, Blogger tikru said...

Käy kurkkaamassa
http://madebymyself.blogspot.com/2005/09/vreiss.html
Tein tuon modan 19 mukaan etukappaleeseen palmukkoa, tosin jätin ne lisäykset ja vähennykset pois ja tein yksinkertaisesti siihen vain yhden ristikkäinmenon lisää. Lanka on ohuempaa kuin ohjeessa, seitsemää veljestä. Kuvio muuttuu vähän eri näköiseksi. Melkein ois voinu tehdä 3 silmukalla, ois ollu pehmeemmät käännökset.

 
At 20/9/05 17:04, Blogger Päivi, Lankakomero said...

No tuskinpa se Lavoldkaan on itse sitä palmikkokuviota keksinyt. Aika vanhaa perua nuo palmikot ja pitsineulekuviot, vähän kuin kansanlaulut, keksijä tuntematon.

 
At 20/9/05 20:19, Blogger tikru said...

ah ja tietysti unohdin mainita, että tein kuviota ristiin, eli aloitin kuten ohjeessa, mutta seuraavan kuviokerran teinkin toisinpäin, eli keskikohdasta jälkimmäisen ensimmäiseksi jne. selkeetä...

 

Lähetä kommentti

<< Home